Olemme luokkamme kanssa osallistuneet muutamiin projekteihin koulun ulkopuolella, eli vieneet osaamistamme koulun seinien ulkopuolelle. Itse olen ollut mukana Keltinmäen perhekerhossa ja Kuokkalan koululla hyvinvointitapahtumassa. Lisäksi olen mukana tulevissa Loisto-kampausprojekteissa, joissa teemme esiintymiskampaukset Gradian musiikkilinjan opiskelijoille heidän näyttökonsertteihinsa.
Keltinmäkeen lähdimme pienellä porukalla ja suoraan talvilomalta palattuamme. Täällä haastena oli se, että kaikilla asiakkaillamme oli luonnollisesti mukana pieniä lapsia, ja heidän vaatimansa huomio äideiltä teki tilanteesta hyvin rauhattoman. Koululla työhön on aikaa ''niin paljon kuin vaaditaan'', tässä ympäristössä taas työ piti suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista koska Pirkko-Petterit halusivat ruokaa, haleja ja huomiota koko ajan. Henkilökohtaisesti en ole mitään äiti-tyyppiä, joten maanantaiaamuna ennen kahvitaukoa rakkauden hedelmien surunkiljahdukset kiristivät ruuvejani ehkä enemmän kuin muiden - jonka takia olenkin äärimmäisen tyytyväinen että pääsen tekemään intialaista päähierontaa sivummalle, hieman hiljaisempaan paikkaan.
Aamupäivä kokonaisuudessaan sujui minun silmiini ihan hyvin, mutta koska olin toisessa huoneessa en päässyt seuraamaan tapahtumien kulkua pääkallopaikalta. Parantamisen varaa olisi ehkä suunnittelussa, kuka tekee mitäkin ja missä, ettei niitä tarvitsisi alkaa pohtia vasta tapahtumapaikalle saavuttaessa.
Kuokkalan koululla kohtasimme taas aivan toisen ääripään asiakasryhmän, joka oli 5-9 luokkalaiset eli siis enemmän ja vähemmän esiteinit. Täällä palvelutarjontaan kuului nopeat kampaukset (tai pikakampaukset - itse vain karsastan hieman termiä koska ethän sinä mitään kampausta tee PIKANA, ero kampaukseen on se että pohjatyötä ei tehdä käytännössä lainkaan ja kampaukset ovat yksinkertaisia kuten lettejä ja kiharakampauksia) ja päähieronta. Teimme töitä kolmessa tiimissä, jotka olivat letitys, kiharrus/suoristus ja hieronta.
Tähän päivään meillä oli jo valmiiksi selvä suunnitelma, kuka tekee mitäkin ja mitä tarvitaan mukaan, tahtoisinkin kiittää oppilasta luokastamme joka oli ollut yhteydessä koululle etukäteen ja tehnyt suunnitelman, Well Done A! Pakkaaminen oli selkeää kun kaikki tiesivät mitä tarkoitusta varten pakata ja keiden kanssa yhteistyössä. Ainut mitä suunnittelutyössä voisi miettiä hieman tarkemmin ensi kertaa varten on se, miten ihmiset jaetaan ryhmiin. Meillä esimerkiksi lettiryhmässä oli henkilö, joka ei ole tehnyt paljoa lettejä ja tunsi olonsa hyvin epämukavaksi niin täysin osaamisalueensa ulkopuolella että vaihtoi ryhmää puolessa välissä päivää kun tahti alkoi kiristyä. Muita kehitysalueita olisi se, että koululle hankittaisiin jatkojohtoja jotka voi tälläisiin päiviin ottaa mukaan, kylmällä raudalla kun ei juurikaan mitään tee. Tällä kertaa meillä oli tuuria, kun meidät oli sijoitettu musiikkiluokkaan josta roikkia löytyi, mutta kaikkialla ei näin välttämättä ole.
Itselleni päivä oli oikein mukava ja siitä jäi niin sanotusti hyvä maku suuhun (niin jää myös pekonijuustoelivästä jota parhaillani kitusiini vedän) ja mielelläni lähden mukaan uudestaankin. Ehdottomia päivä piristyksiä olivat pikkupojat jotka täysin ennakkoluulottomasti menivät kaikille pisteille eivätkä murjottaneet nurkissa viljellen homofobisia mielipiteitään ja kirosanoja (yeap, cannot unhear it).
Eri kohderyhmille suunnatuissa projekteissa kannattaa ensimmäisenä suunnitella millaisia palveluita tämä ryhmä kaipaa - vanhainkodissa intialainen päähieronta ja kulmakarvojen värjäys menee kuin kuumille kiville, nuoret taas haluavat muodikkaita lettejä. Asiakaskohtaamisessa myös asiat kuten vanhempien teitittely ja nuorempien kanssa taas enemmän ole oma itsesi -asenne. Jos ihan alkutekijöistä mietitään niin jo mainonta näille kahdelle ryhmälle on erilaista, vanhempi väki todennäköisemmin huomaa ilmoituksen lehdestä, kun nuoremmat taas elävät nenä kiinni instagramissa.
Kehittämistä itselläni ryhmän kanssa yhteistyössä toimimisessa on ihan vaan se YHTEISTYÖ itse. Pystyn kyllä toimimaan ryhmässä, mutta mieluiten team leaderina, ja sen takia olenkin aina mahdollisuuden tullen tehnyt vaikka koko ryhmätyön enemmin yhden hengen ryhmässä kuin ''korjaillut muiden virheitä perässä''. Nautin siis kyllä muiden seurasta, että mikään täysin lonely wolf en ole, mutta jos tunnen että jonkun asian voisi tehdä paremmin tai huolellisemmin, niin harvoin tyydyn siihen mitä muut saavat aikaan - esimerkiksi wikipedia lainausten käyttö ryhmätöissä ilman että niiden tarkoitus täysin ymmäretään kalvaa sieluani, enemmin luovun sitten yöunistani ja pistän diat ymmärrettävään kuntoon kuin pistän nimeäni alle, ilman että olen tyytyväinen. Enkä sitä koskaan tee ilkeyttäni, tai nostaakseni itseäni jollekkin olemattomalle alustalle, ja mielelläni otan muiden työpanoksen ja näkemykset vastaan, mutta läpi koulu-uraani minua on seurannut tunne että teen usein enemmän kuin muut. Oppimisen paikka minulla olisi siis ehkä siinä, että antaisin joskus olla ja vaikka asia ei olisi tehty my way niin se on silti oikein hyvä.
Jos nyt ihan spesifisti mietitään juuri näitä kahta projektia ja onnistumisia ja vähän heikompia hetkiä niiden parissa, niin mielestäni suoriuduin ihan nätisti. Perhekodilla kukaan ei halunnut tehdä inkkareita, johon alkuun en niin innolla itsekkään lähtenyt mutta ajattelin että noh en minä sitä inhokkaan joten jätin itselleni mieluisamman tehtävän muille ja lähdin tekemään hierontoja. Tänään koululla kaikki toimivat mielestäni hyvin tiiminä ja auttoivat toisiaan tarpeen mukaan - sulla on lähempänä pistorasia, jos mä nyt teen tän letin niin kiharratko sä sitten loppuosan. Varsinaista apua kukaan ei oikein ehtinyt tarjoamaan tiukan paikan tullen, kun opettajankin kädet olivat ryysiksen aikaan letityshommissa.
Keltinmäkeen lähdimme pienellä porukalla ja suoraan talvilomalta palattuamme. Täällä haastena oli se, että kaikilla asiakkaillamme oli luonnollisesti mukana pieniä lapsia, ja heidän vaatimansa huomio äideiltä teki tilanteesta hyvin rauhattoman. Koululla työhön on aikaa ''niin paljon kuin vaaditaan'', tässä ympäristössä taas työ piti suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista koska Pirkko-Petterit halusivat ruokaa, haleja ja huomiota koko ajan. Henkilökohtaisesti en ole mitään äiti-tyyppiä, joten maanantaiaamuna ennen kahvitaukoa rakkauden hedelmien surunkiljahdukset kiristivät ruuvejani ehkä enemmän kuin muiden - jonka takia olenkin äärimmäisen tyytyväinen että pääsen tekemään intialaista päähierontaa sivummalle, hieman hiljaisempaan paikkaan.
Aamupäivä kokonaisuudessaan sujui minun silmiini ihan hyvin, mutta koska olin toisessa huoneessa en päässyt seuraamaan tapahtumien kulkua pääkallopaikalta. Parantamisen varaa olisi ehkä suunnittelussa, kuka tekee mitäkin ja missä, ettei niitä tarvitsisi alkaa pohtia vasta tapahtumapaikalle saavuttaessa.
Kuokkalan koululla kohtasimme taas aivan toisen ääripään asiakasryhmän, joka oli 5-9 luokkalaiset eli siis enemmän ja vähemmän esiteinit. Täällä palvelutarjontaan kuului nopeat kampaukset (tai pikakampaukset - itse vain karsastan hieman termiä koska ethän sinä mitään kampausta tee PIKANA, ero kampaukseen on se että pohjatyötä ei tehdä käytännössä lainkaan ja kampaukset ovat yksinkertaisia kuten lettejä ja kiharakampauksia) ja päähieronta. Teimme töitä kolmessa tiimissä, jotka olivat letitys, kiharrus/suoristus ja hieronta.
Tähän päivään meillä oli jo valmiiksi selvä suunnitelma, kuka tekee mitäkin ja mitä tarvitaan mukaan, tahtoisinkin kiittää oppilasta luokastamme joka oli ollut yhteydessä koululle etukäteen ja tehnyt suunnitelman, Well Done A! Pakkaaminen oli selkeää kun kaikki tiesivät mitä tarkoitusta varten pakata ja keiden kanssa yhteistyössä. Ainut mitä suunnittelutyössä voisi miettiä hieman tarkemmin ensi kertaa varten on se, miten ihmiset jaetaan ryhmiin. Meillä esimerkiksi lettiryhmässä oli henkilö, joka ei ole tehnyt paljoa lettejä ja tunsi olonsa hyvin epämukavaksi niin täysin osaamisalueensa ulkopuolella että vaihtoi ryhmää puolessa välissä päivää kun tahti alkoi kiristyä. Muita kehitysalueita olisi se, että koululle hankittaisiin jatkojohtoja jotka voi tälläisiin päiviin ottaa mukaan, kylmällä raudalla kun ei juurikaan mitään tee. Tällä kertaa meillä oli tuuria, kun meidät oli sijoitettu musiikkiluokkaan josta roikkia löytyi, mutta kaikkialla ei näin välttämättä ole.
Itselleni päivä oli oikein mukava ja siitä jäi niin sanotusti hyvä maku suuhun (niin jää myös pekonijuustoelivästä jota parhaillani kitusiini vedän) ja mielelläni lähden mukaan uudestaankin. Ehdottomia päivä piristyksiä olivat pikkupojat jotka täysin ennakkoluulottomasti menivät kaikille pisteille eivätkä murjottaneet nurkissa viljellen homofobisia mielipiteitään ja kirosanoja (yeap, cannot unhear it).
Eri kohderyhmille suunnatuissa projekteissa kannattaa ensimmäisenä suunnitella millaisia palveluita tämä ryhmä kaipaa - vanhainkodissa intialainen päähieronta ja kulmakarvojen värjäys menee kuin kuumille kiville, nuoret taas haluavat muodikkaita lettejä. Asiakaskohtaamisessa myös asiat kuten vanhempien teitittely ja nuorempien kanssa taas enemmän ole oma itsesi -asenne. Jos ihan alkutekijöistä mietitään niin jo mainonta näille kahdelle ryhmälle on erilaista, vanhempi väki todennäköisemmin huomaa ilmoituksen lehdestä, kun nuoremmat taas elävät nenä kiinni instagramissa.
Kehittämistä itselläni ryhmän kanssa yhteistyössä toimimisessa on ihan vaan se YHTEISTYÖ itse. Pystyn kyllä toimimaan ryhmässä, mutta mieluiten team leaderina, ja sen takia olenkin aina mahdollisuuden tullen tehnyt vaikka koko ryhmätyön enemmin yhden hengen ryhmässä kuin ''korjaillut muiden virheitä perässä''. Nautin siis kyllä muiden seurasta, että mikään täysin lonely wolf en ole, mutta jos tunnen että jonkun asian voisi tehdä paremmin tai huolellisemmin, niin harvoin tyydyn siihen mitä muut saavat aikaan - esimerkiksi wikipedia lainausten käyttö ryhmätöissä ilman että niiden tarkoitus täysin ymmäretään kalvaa sieluani, enemmin luovun sitten yöunistani ja pistän diat ymmärrettävään kuntoon kuin pistän nimeäni alle, ilman että olen tyytyväinen. Enkä sitä koskaan tee ilkeyttäni, tai nostaakseni itseäni jollekkin olemattomalle alustalle, ja mielelläni otan muiden työpanoksen ja näkemykset vastaan, mutta läpi koulu-uraani minua on seurannut tunne että teen usein enemmän kuin muut. Oppimisen paikka minulla olisi siis ehkä siinä, että antaisin joskus olla ja vaikka asia ei olisi tehty my way niin se on silti oikein hyvä.
Jos nyt ihan spesifisti mietitään juuri näitä kahta projektia ja onnistumisia ja vähän heikompia hetkiä niiden parissa, niin mielestäni suoriuduin ihan nätisti. Perhekodilla kukaan ei halunnut tehdä inkkareita, johon alkuun en niin innolla itsekkään lähtenyt mutta ajattelin että noh en minä sitä inhokkaan joten jätin itselleni mieluisamman tehtävän muille ja lähdin tekemään hierontoja. Tänään koululla kaikki toimivat mielestäni hyvin tiiminä ja auttoivat toisiaan tarpeen mukaan - sulla on lähempänä pistorasia, jos mä nyt teen tän letin niin kiharratko sä sitten loppuosan. Varsinaista apua kukaan ei oikein ehtinyt tarjoamaan tiukan paikan tullen, kun opettajankin kädet olivat ryysiksen aikaan letityshommissa.
Kiva lukea taas monipuolista pohdintaa. Projektit ja yhteistyö opettaa sellaisia asioita. joita täytyy kokea, ei voi lukea kirjoista. Siksi niihin täytyy vaan heittäytyä, vaikka ruuveja kiristää aika ajoin. Sekin kuuluu siihen hommaan!
VastaaPoista